12. kesäkuuta 2013

KYH 2013

Osallistuin pari vuotta sitten ensimmäisen kerran Kesäyön Hullutteluun varsin laihalla menestyksellä. Muistaakseni en saanut kaikkia aloituksiakaan tehtyä, saati sitten että ne olisivat kaikki valmistuneet ajoissa.

Viime vuonna jätin tempauksen väliin ja keräsin voimia tämän vuoden koitokseen.

Tämä vuoden tempaus on lähtenyt hyvin käyntiin, olen pysynyt aikataulussa aloituksien kanssa. Tämän päivän neule on vielä aloittamatta, mutta eiköhän sekin vielä lutviinnu.

Mitäs sitä sitten on askerreltu?

KYH 1-5 kimppakuvassa:

KYH 1  Lapaset tytölle, lankana oranssi seiskaveikka, aloitettu  1.6.  valmis  7.6.
KYH 2  Säärystimet beibbarille, Lidl:n sukkalanka,     aloitettu  2.6.  valmis  7.6.
KYH 3  Paris sweather, Novita Polku,                          aloitettu  3.6. 
KYH 4 Strawberry Victorian, Nalle,                             aloitettu  4.6.
KYH 5 Miehen huovutetut lapaset, lähitilan hahtuva,  aloitettu  5.6.


KYH 6 Virkatut koristeet hattuun, Red Heart Baby,    aloitettu  6.6.  valmis   6.6.

 
Itse hatun olen virkannut aiemmin jemmakoriin Simpukkalierihatun ohjeella ja nyt typy halusi antaa sen ystävälleen syntymäpäivälahjan osana. Hattu oli vaan sellaisenaan kuulemma liian tylsä, joten virkkasin siihen kukat ja lehdet ja jo kelpasi.
 
 
KYH 7-11:
 
 
 
KYH 7 Virkattu pannulappu, seiskaveikka,                  aloitettu 7.6.
KYH 8 Virkattu pannulappu, seiskaveikka,                  aloitettu 8.6.
KYH 9 Virkattu pannulappu, seiskaveikka,                  aloitettu 9.6.
KYH 10 Virkattu pannulappu, seiskaveikka,                aloitettu 10.6.
KYH 11 Simpukkalierihattu, Red Heart Baby              aloitettu 11.6.
 
Eli tällä hetkellä kolme työtä on jo valmiina. Pannulapuista kolme on päättelyitä/koristeita vaille valmiita eikä neljennestäkään lapusta taida puuttua kuin kaksi kerrosta. Eli jos tänä iltana oikein tsemppaisi, ehtisi nuo varmaankin rykäistä valmiiksi, jei!!
 
Kattellaan..
 
 




8. toukokuuta 2012

Iso tyttö

Typy täytti hiljattain 5 v ja sai meiltä lahjaksi prinsessahuoneen. Entinen huone oli tylsä vaaleanruskeine seinineen ja siitä vei inhasti tilaa kotelo, jossa ilmastointi- ym. putket menevät.




Ymmärtänette mitä tarkoitan.. Ja koska alakerran vierashuone on nykyään lähes tarpeeton, maalasimme sen prinsessalle paremmin soveltuvaksi..



Sekä metsästimme mieleiset kalusteet.. Koska seinät ovat vaaleanpunaiset koristettuna pinkillä halusin ehdottomasti vaaleat (valkoiset) kalusteet. Siippa kävi ostamassa vielä jälkeen päin kirjoituspöydän ja valitsikin suorastaan loistavan!!!

Pöydän laatikon ja kaapin oven kirkas vihreä piristää ihanasti muuten niin makeanvärisyä huonetta.



Ongelmia sisustuksessa aiheutti parvisänky. Tiesin tarkkaan millaisen halusin, mutta sellaista ei löytynyt. Siis valkoista, ei ihan täyskorkeaa, mutta niin korkeaa että kirjoituspöytä mahtuisi alle. Mäntyisenä lakattuna löytyi, muttei valkeana. Ei auttanut muu kuin ostaa se mäntyversio, hioa se ja maalata sitten valkoiseksi. Olipa homma. Tikapuut on yhä maalaamatta, odottaa inspiraatiota.

No eipä niillä kiire ole, prinsessa kun on nukkunut huoneessaan kuukauden aikana kokonaista kaksi yötä ja muut tuossa vaaleanruskeassa huoneessa ;)

- Posted using BlogPress from my iPhone

7. toukokuuta 2012

Testing...

Latasin uuden sovellutuksen ja pitäähän sitä heti kokeilla

Testikuvana typyn kaverille tehty pikkuruinen synttärikakku. Pikeeri jäi TAAS liian löysäksi..



- Posted using BlogPress from my iPhone

6. maaliskuuta 2012

Helmikuun viimeiset ja maaliskuun ensimmäinen

Huh, näissä sitä oli jonkin verran neulottavaa, mutta valmisutuivat kuitenkin. Sukat ovat kokoa siro 48, ja puikkoina resorissa 2 mm ja muuten 2,5 mm.
Varsissa yksinkertaista pintaneuletta ja terä sileää, jotta voi käyttää hokkarissa. Lankana näissä Trekking Pro Natura, jota kului 72 g.



Meidän pesue vietti elokuun alussa viikon Saarenmaalla, josta tuliaisena itselleni toin muun muassa 200 g Eesto Käsitöö merkkistä akryyli?lankaa. Langassa on ihana kiilto ja se sopi väreiltää neidin toisen tanssipuvun kanssa, joten siitä sitten hihatin ja säärystimet. Neuloin ensin hihattimen ja sen jälkeen lopusta langasta niin pitkät säärystimet kuin mahdollista. Tällainen setti tuli. Kuvan värit ovat ihan keturallaan, alemmassa kuvassa väri on lähempänä oikeaa. Lankaa tähän settiin kului 198 g, eli
ei ihan kaikkea..


Ja maaliskuun ensimmäiset valmistuneet ovat siililapaset E:lle, lankana jotain alpakkasekoitetta varaston kätköistä sekä hapsulanka  Mignon. Kutosen puikoilla neulottuna näitä kului yhteensä 116 g.



ja kyllä, näette aivan oikein neiti kohta 20 v halusi välttämättä lapasiin tuon nyörin :).
Helmikuun kokonaiskulutukseksi tuli siis 1318 g ja lankaa kotiutui 300 g. (Unohdin ostoksista mainitessaeni sen 50 g ilmaiskerän)

Vuoden kokonaiskulutus 2024 g ja ostot helmikuun loppuun 300 g.

Maaliskuussa tuleekin isommat ostolukemat, kun tänään ostin 2 kerää Red Heart Helsinkiä á 200 g eli ostot jo tähän päivään mennessä on 400 g. Hups!

Helmikuussa treenailut meni hieman penkin alle, mutta tällä viikolla olen ollut reipas! Maanantaina kävin tekemässä Angien (100 leukaa, 100 punnerrusta, 100 istumaannousua ja 100 kyykkyä), skaalauksena hyppyleuat ja naisten punnerrukset. Ja mikä parasta,kaikista lihasjumeista huolimatta kävin rämpimässä läpi myös tämän päivän WOD:in eli 1000 m soutua ja 30 käsiseisontapunnerrusta. Mun versiossa noi käsiseisontapunnerrukset tehdään polviltaan boxin päältä, mutta kyllä se silti käsivarsissa tuntuu ihan kiitettävästi.





22. helmikuuta 2012

Kultainen mekko

Lankamaailma Nordiassa on käytössä kanta-asiakaskortti, jonka leimoilla saa aina ilmaista lankaa tietyn kerämäärän. Mulla oli ollut se kortti jo taynnä pitkän aikaa, kun mitkään sen korin vaihtoehdoista ei koskaan houkutellut suuremmin. Kun pistäydyin siellä viime vuoden loppu puolella nappasin sitten siitä korista viisi kerää Thea lankaa, 100 % akryyliä ihan vain päästäkseni siitä tuskasta.

Koska lanka ei tosiaankaan ollut mitään ihku-lankaa, se hautautui vaatehuoneen kätköihin hyväksi toviksi, ennen kuin otin kerän kirjoituspöydälleni inspiraatiota herättämään. Typy sen nähdessään julisti että siitä tulee hänelle kultainen mekko. Jaa, no mikäpäs siinä. Ja kultainen mekko niistä keristä tulikin.


Malli:oma
Lanka:Thea
Puikot: 4 mm
Kulutus: 210 g
Koko: 110 cm


Mekon vastaanotto oli niin positiivinen, että kevannee käyttöökin!! Eikä tuo lanka koostumuksestaan huolimatta ollut edes mikään ällö neuloa, joten ihan jees mekkonen. Mutta en silti ryntää ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa ostamaan lisää tätä lankaa..

21. helmikuuta 2012

Jämälankatyön jämistä

Tarkkaan täytyy nyt lankoja kuluttaa.. Itse asiassa noita Samoksia on vieläkin jäljellä. Vihreää ja liilaa jonkun verran, pinkkiä ihan pieniä nöttösiä. Mitäköhän niistä vielä keksisi.
Mutta lähes kaikki loput pinkit sain tuhottua tähän toppiin.
 


Malli: oma
Lanka: Novita Samos
Puikot: 4,5 mm
Kulutus: 166 g
Koko: 110-116 cm


Toppi on typylle vielä hieman reilu, mutta poolon kanssa menee tunikanakin ;)

Eiköhän sitä voi kesällä pitää ihan tuollaisenaan, toivottavasti ainakin. Mikään suunnittelun huippuhetkihän tämä toppi ei ole, suoraa putkea ja sitten kainalo ja kaula-aukkokavennukset, mutta tulee typyn tuntien kesällä kovaan käyttöön. (tai vaihtoehtoisesti ei eksy päälle kertaakaan)

Typyä onkin hemmoiteltu lähiaikoina oikein olan takaa: ensin oltiin toissa sunnuntaina katsomassa kuinka ne prinsessat oikein pysyvät pystyssä niillä luistimilla (Disney On Ice) ja nyt viime lauantaina oltiin sisko E:n ja veikka I:n kanssa Serenassa. Ja voi että kuinka typy nautti! Sisarusten tapaamiset onkin jäänyt vähemmälle muksujen kasvettua ja typy on aivan täpinöissään aina kun näkee jonkun heistä. Ja nyt oli peräti kaksi kolmesta yhtä aikaa ja vielä vesipuistossa. Kaikki taisi tulla kokeiltua, mihin tuollainen hukkapätkä pääsee ja äippä kokeili sitten ne loputkin ;)

Jep, myös mulla oli tosi hauskaa. Hullumpaa ei ollut myöskään kölliminen siipan kanssa porealtaassa, samalla kun mukelot ravasi ylös liukumäkien rappusia. Vain pientä vahingoniloa tunsin vilkutellessani sisarusparven kahdelle vanhemmalle ;)

Eilen hemmottelin itseäni ja käväisin Lankakauppa Nordiassa. Sain pidettyä ostokset maltillisena, ostin ainoastaan 2 kerää Trekking Pro Natura sukkalankaa I:n sukkiin (25% bambua) sekä 50 g Mignonin järkyttävää hapsulankaa E:n toivomiin siililapasiin. Yhteensä siis vain 250 g uutta lankaa!! Hyvä minä!

Itsensä hemmottelu jatkuu vielä tänäänkin, suunnittelen säntääväni salille ennen typyn tarhasta noutoa. Edellisestä kerrasta onkin taas yli viikko, huoh! Mut potkitaan kohta ulos sieltä. Mutta tosiaan, jos saan työt tehtyä ajoissa ja jos lunta ei tule metritolkulla niin sitten olen siellä kolmen lähdössä tekemässä kuolemaa.

 

20. helmikuuta 2012

Tomato kaksivärisenä

Lankavaraston paisuttua sellaisiin mittoihin, ettei vaatehuoneeseeni mahdu enää kunnolla vaatteita, on aika ryhtyä kuluttamaan varastoa tosi mielellä. Tähän asti on mennytkin hyvin, en ole vielä tänä vuonna ostanut lainkaan lankaa.

Tosin torstaina töistä tullessa suuntasin auton keulan Lidliä kohti ja otin oikein ostoskärrytkin (ensimmäinen kerta ikinä ko kaupassa) tarkoituksenani ostaa hiiiirvittävät määrät edullisia lankoja. No se suunnitelma ei toteutunut. En osannut päättää ja väänsin ja käänsin. Lopulta jahkailu alkoi jo nolottamaan, varsinkin kun huomasin kolmen vanhemman mieshenkilön seuraavan mun tuskailuja huvittuneen näköisinä.

Siispä nakkasin kärryyn kaksi pakettia puuvillalankaa ja ei kun kassaa kohti. Vaikka matka kassalle ei ole mitään marathon luokkaa, onnistuin siinä ajassa tulemaan katumapäälle ja kurvasin takaisin. Tosin kurkkasin ensin hyllyjen välistä oliko juoruilevat kolme muskettisoturia jo siirtyneet edemmäksi. No olivathan he, ja niin kävin palauttamassa paketit laatikkoonsa. Sen jälkeen siirryinkin tyhjän kärryn kanssa ulos.

Koska uutta lankaa ei tullut, pitänee ihan aikuisten oikeasti kulutella noita varastolankoja ja jämiä.
Tämä kaksivärinen Tomato syntyi karkkitakin jämistä. Ja jäi niitä kuulkaa vieläkin..



Malli: Tomato
Lanka: Novita Samos
Puikot: 4,5 mm
Kulutus: 266 g
Koko: XS

Kumpikaan lanka ei olisi riittänyt yksinään, joten sovelsin mallin kaksiväriseksi. Mä tykkään, vielä kun tulisi kelit, joilla voisi käyttää.

Tai loppuisi edes tuo lumen sataminen. Meillä tehtiin eilen kolme kertaa lumityöt. Onneksi siippa teki kaksi ensimmäistä kertaa, mutta kyllä mulle riitti oikein mainiosti se yksi kerta, jolloin me typyn kanssa tahkottiin toistakymmentä senttiä kerrallaan.

Ai niin, tänään pitänee kuitenkin kipaista lankakauppaan. Lupasin neuloa I:lle hoitavat sukat. Ohuet sukat, mielellään aloe veraa tai vähintään bambua. Olisikohan sellaista lankaa, jossa olisi molempia. Niin siis tosiaan ohuet sukat ja kokoa vaatimattomat 48. JIPPII!!